Myrskymerkki - kuollut 14.11.2016

Virallinen nimi Myrskymerkki
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Väri, säkäkorkeus Musta, 159cm
Syntynyt, ikä - kuollut 02.05.2015, 23v - kuollut 14.11.2016
Rekisterinumero VH15-018-1126
Omistaja, kasvattaja dookie VRL-04373, Turmeltaja, kasv. Laura Leppänen evm
Koulutustaso ko. he A, re. 110cm, me. 100cm (CIC1)
Painotuslaji Yleispainotus
Saavutukset KTK-II, SLA-I, KERJ-I, KRJ-I, ERJ-I, YLA2,
Jälkeläisluokka A

Luonnekuvaus

Myrskymerkki on ikuisen energiavaraston omaava sähläri, joka joko vihastuttaa tai ihastuttaa loputtoman iloisella ja pirteällä luonteellaan. Mustalta orilta löytyy aina ja jatkuvasti pilkettä silmäkulmasta, joka aiheuttaa toisinaan kovia naurunpuuskia tai runsaasti harmaita hiuksia. Kiltti hevonen Myrkky kuitenkin on, pahaa se ei tahdo kellekään, vaikka se vahingossa saattaakin innostuksissaan juosta esimerkiksi taluttajansa yli. Ori tuntuu innostuvan pienistäkin asioista niin tavattomasti, ettei se voi enää keskittyä mihinkään muuhun.

Hoitaessa Myrkky kannattaa laittaa kiinni, sillä eloisa ori ei varmasti pysy yhtä ainutta sekuntia aloillaan, jos se on irti. Kiinni ollessaan se tyytyy seurailemaan aktiivisesti hoitajansa tekemisiä ja kurottelemaan harjakorin sisältöä, tai irtaimiston ollessa saavuttamattomissa myös riimunnaru tai ketju kelpaa mutusteltavaksi. Myrkky on hyvin aktiivinen suunsa kanssa, mutta ihmisiin se ei onneksi purukalustoaan testaile - kaikki muu joutuu kyllä maisteltavaksi, jos ori vain pääsee johonkin käsiksi. Kiinni ollessaan ori on hyvin helppo hoidettava. Se ei ole moksiskaan vähän riuskemmistakin harjanvedoista, kaviot nousevat ja pysyvät kiltisti ylhäällä. Varusteetkaan eivät saa Myrkyn ilmettä nyrpistymään, vaan se ennemminkin innostuu nähdessään satulan - tämä hevonen jos kuka rakastaa liikkumista ja työntekoa.
Myrkky rakastaa vettä ja sillä lotraamista, joten pesari on sen mielestä paras paikka ikinä. Letkua tosin ei kannata jättää mustan ulottuville, sillä ei olisi ensimmäinen kerta, kun hoitaja pääsee pesulle hevosen toimesta.
Eläinlääkäri ja kengittäjä ovat Myrkyn mielestä kivoja kavereita, vaikka se välillä vähän jännittääkin lääkärin piikkejä ja välineitä. Tähtipää kuitenkin pysyy rauhassa aloillaan, kun sille juttelee ja syöttelee esimerkiksi leipää tai porkkanoita. Taluttaessa Myrkky on... reipas. Ulkona on niin tavattoman jännää ja kivaa, varsinkin, jos on muita hevosia näköpiirissä - silloin ori unohtaa herkästi, että sen pitäisi kulkea ihmisen mukana. Ketju turvan ympäri tai suussa onkin melko ehdoton juttu Myrkkyä taluttaessa, sillä kun se innostuu jostain, ei sitä ihan noin vain pysäytetä. Säännöllisellä muistuttelulla siitä, että kuka on pomo, ja orin huomion itsessä pitämisellä pääsee yleensä melko helpolla.

Selkään nousu kannattaa suorittaa ripeästi, sillä Myrkky ei turhia odottele tai seisoskele paikoillaan. Ori on aina yhtä täpinöissään päästessään töihin, että sitä on aivan turha yrittää "seisottaa niin kauan kunnes se on rauhassa", sillä muuten saat olla pysäyttämässä sitä parin sekunnin välein koko loppu päivän. Myrkyn käynti on usein hyvin kiireistä, mutta myös notkeaa ja matkaavoittavaa. Käyntiä työstäessä saa olla huolellinen, että askeleen saa ratsastettua pitkäksi ja rennoksi, sillä mustalla orilla on tapana jännittyä käynnissä herkästi, jolloin askel lyhenee ja pää nousee pilviin. Myrkkyä on huomattavasti helpompi ratsastaa ja työstää ravissa ja laukassa, jotka ova vapaan käynnin tapaan isoliikkeiset sekä lennokkaat. Myrkky on helppo koota ja ratsastaa peräänantoon, kunhan sen kanssa muistaa käyttää paljon jalkaa eikä lähteä vetokilpailuihin, vaikka ori painaisikin menemään pidätteitä kuuntelematta.
Kun yhteinen sävel toivon mukaan joskus löytyy, keskittyy Myrkky intoilun ja ryysäilyn sijaan itse työntekoon. Se on herkkä istunnalle, mutta siihen herkkyys oikeastaan jääkin - toisinaan mustalle saa vääntää ihan rautalangasta, että sisäpohjetta pitää kuunnella, ja että ei ole suotavaa juosta ulko-ohjan pidätteiden läpi, ja raippaankin kuuluisi reagoida muutenkin kun häntää heilauttamalla. Noin muuten Myrkky on ihan hauska ratsu, ei helppo, mutta toimiva.
Esteillä Myrkky on kuin kala vedessä. Se rakastaa esteratojen, niin maastossa kuin kentälläkin, vauhtia, ja se myös keskittyy hommaan huomattavasti paremmin kuin kouluvääntöön. Orin hyppytekniikka on ihan kelvollinen, se saisi olla takajaloistaan vähän huolellisempi, mutta pääosin se kuitenkin ylittää metri kympin radat puhtaasti ja nopeasti. Myrkky on ketterä ja notkea elikko, joka kääntyy hyvin pelkällä istunnalla ja ulko-ohjan tuella. Maastoesteillä ori pelaa usein hyppyjen suhteen varman päälle, eli se kieltää herkemmin huonon paikan tullen, mutta se myös ylihyppää herkemmin kuin rataesteillä. Myrkky on rohkea maastoilija, eikä se säiky tai kauhistele maastoesteitä, eikä maastossa ylipäätänsäkään.

Kisapaikoilla Myrkky on se kiljukaula, joka ei osaa seistä hetkeäkään aloillaan, eikä olla hiljaa. Se on varmaankin tallin yksi ikävimmistä käsihevosista, sillä musta tähtipää on ryysäämässä vähän väliä suuntaan ja toiseen. Tämän takia sitä liikutetaankin ensisijaisesti selästä käsin mahdollisimman paljon. Verryttelyssä huutelu jatkuu, mutta kun orin pistää kunnolla töihin, se alkaa myös keskittymään hiljalleen itse tekemiseen. Radalla Myrkky onneksi keskittää huomionsa täysin suoritukseen, eikä anna ulkoisten tekijöiden häiritä.

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevosorien kantakirjaustilaisuus 30.07.2016
18 + 18 + 17 + 17 = 70p KTK-II

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 15.09.2016
7,5 + 40 + 19 + 20 + 15 = 101,5p KRJ-I

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.10.2016
13 (3-4-3-3) + 19 + 24 + 25 + 16 = 97p SLA-I

Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 25.08.2016
8 + 40 + 20 + 22 + 15 = 105p KERJ-I

Esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 30.09.2016
8,5 + 40 + 20 + 22 + 15 = 105,5p ERJ-I

Yleislaatuarvostelutilaisuus 31.10.2016
25 (14+11) - 25 (13+12) - 17 - 14 - 4 = 85p YLA2

VSR:n Jälkeläisluokka C myönnetty 13.11.2016

VSR:n Jälkeläisluokka A myönnetty 11.10.2017

Sukutaulu

i. Myrskyvaroitus evm
sh, 160cm, m
ii. Hirmumyrsky evm
sh, 158cm, prt
iii. Myräkkä evm
sh, 155cm, trt
iiii. Herra Myrsky evm
sh, 163cm, tprt
iiie. Pelviina evm
sh, 153cm, vrt
iie. Hirmun Lissu evm
sh, 158cm, prn
iiei. V.P. Hirmu evm
sh, 164cm, trn
iiee. Virkkuliina evm
sh, 156cm, prt
ie. Vilppaan Nanna evm
sh, 158cm, rn
iei. Ville-Vilpas evm
sh, 159cm, m
ieii. Veijari evm
sh, 161cm, vrn
ieie. Hyrrän Neeva evm
sh, 158cm, mvkk
iee. Namunen evm
sh, 162cm, vrt
ieei. K.M. Hemmo evm
sh, 160cm, tprt
ieee. Kepponen evm
sh, 156cm, vprt
e. Molla-Martta evm
sh, 156cm, trn
ei. Muntterin Niilo evm
sh, 159cm, prn
eii. Muntterin Nikolai evm
sh, 158cm, rn
eiii. Nikkori evm
sh, 159cm, m
eiie. Peltokiitäjä evm
sh, 155cm, rtkm
eie. Hymytyttö evm
sh, 156cm, rt
eiei. Hymy-Eero evm
sh, 157cm, trt
eiee. Kesätyttö evm
sh, 152cm, vprt
ee. Mollamari evm
sh, 153cm, m
eei. Kimpaus evm
sh, 154cm, mrn
eeii. Ponnaus evm
sh, 153cm, m
eeie. Meno-Aili evm
sh, 151cm, tprt
eee. Molliina evm
sh, 152cm, trt
eeei. Hoppupoika evm
sh, 149cm, rt
eeee. Molina evm
sh, 155cm, tprt

i. Myrskyvaroitus on komea musta suomenhevosori, jonka kilpaura jatkuu edelleen kouluratsastuksen (heA-vaB luokissa) ja esteiden (90-100cm) parissa. Luonteeltaan Myrskyvaroitus on erittäin miellyttämisenhaluinen ja yritteliäs hevonen, joka on nöyrä ja ahkera ratsu. Se on kärsivällinen ja herkkä, ja sen kanssa pystyy helposti työstämään vain pariakin asiaa pidemmät pätkät putkeen. "Myrsky" kuumuu ainoastaan esteillä, mutta ei ikinä liikaa, vaan juuri sopivasti saadaakseen hyvin potkua ja vauhtia esteradoille. Ori on kantakirjattu ratsusuunnalle II-palkinnolla, jonka jälkeen sitä on tarjottu satunnaisesti siitokseen. Tällä hetkellä orilla on kahdeksan jälkeläistä. Myrsky on rakenteeltaan melko järeää tekoa, ja sillä on hyväasentoiset jalat, pitkä, kaareva kaula ja vahva, hyvä takaosa. Runko sillä saisi olla tiiviimpi ja lyhyempi, ja lapa voisi olla myös loivempi. Myrskyvaroituksen jälkeläiset ovat perineet vahvasti isänsä ulkonäköä, ja onneksi myös korkeaa työmoraalia, hyviä liikkeittä ja hyppytekniikkaa.

ii. Hirmumyrsky oli punarautias, kenttäpainotteinen suomenhevosori, jonka kanssa oli ilo suorittaa. Ori sopi nöyrän ja kiltin luonteensa ansiosta kaikenlaisille ratsastajille, ja sen kanssa kilpailtiin useamman ratsastajan toimesta hyvällä menestyksellä niin metrin rataesteillä, helppo A -luokissa koulun parissa sekä helpoissa kenttäluokissa. Hirmumyrskyn liikkeet olivat lennokkaat ja joustavat, hyppytekniikka oli nopea ja terävä, eikä rohkeuttakaan tältä raudikolta puuttunut. Hirmumyrsky oli rakenteltaan melko sopusuhtainen, mutta hieman raskastyyppinen ori. Sillä oli leveästi runkoon liittynyt, pitkä ja kaareva kaula, pitkä vahva lapa, pitkähkö runko ja himpun liian pitkä selkä, sekä hyvä, vahva takaosa. Jalat punarautiaalla olivat hyvin järeätekoiset ja hyväluustoiset, eikä asennoissa ollut vennohkojen vuohisten lisäksi muuta valittamista. Hirmumyrsky kantakirjattiin toiselle palkinnolle erittäin hyvillä käyttöpisteillä, ja kirjauksen jälkeen sitä tarjottiin useana kesänä jalostukseen. Hirmumyrsky lopetettiin 24-vuotiaana kroonistuneiden jalkavaivojen takia, ja loppujen lopuksi orille oli ehtinyt syntyä 27 jälkeläistä. Varsat näyttävät perineen isältään lähinnä nöyrää luonnetta ja hyvää ratsastettavuutta, sekä lennokkaita liikkeitä.

ie. Vilppaan Nanna oli vauhdikas ja eläväinen 158cm korkea ruunikko, joka oli aina menossa. Tammalla kisattiin menestyksekkäästi pääosin esteratsastusta 110cm luokissa. Muutamissa kenttäkisoissakin Nanna käytettiin, mutta niistä ja menestyksestä luovuttiin, kun sijoitushaaveet kaatuivat koulukokeeseen - nipin napin helppo B -tasoinen tamma ei tosiaankaan ollut kouluratsu sielultaan, eikä sen keskittymiskyky riittänyt tasaisiin tai edes puhtaisiin ratoihin. Esteratsuna Nanna sen sijaan oli mitä mainioin; se oli erittäin nopea ja tarkka jaloistaan, kääntyi vaikka pennin päällä, ja hyppäsi jokaisen erikoisesteenkin, joka sen eteen vain osui. Pitkän kilpauransa aikana tamma ehti kiertää kolmella eri omistajalla, ennen kuin se päätyi neljännelle ja viimeiselle omistajalleen. Uuteen kotiin päästyään Nanna kantakirjattiin melko pian, pääosin kilpailunäyttöjen perusteella - ruunikon rakenteessa oli melko paljon puutteita, kuten lyhyt ja paksu kaula, pysty lapa, pitkä avo runko, ja erittäin jyrkkä, huipukas lautanen. Jalka-asennoiltaan tamma oli käyräkintereinen, lyhyt säärinen ja etujaloissaan sillä oli vennot vuohiset. Kaviot olivat luultavasti tamman paras puoli, sillä ne olivat erittäin hyvää ja kestävää ainesta, ja sopivana kokoiset. Kantakirjauksen jälkeen Nannalla kilpailtiin vielä muutama vuosi, aina 18-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen se siirtyi harraste- ja siitoskäyttöön. Tamma oli varsonut kerran aikaisemmin nuoruudessaan, joten sitä uskallettiin yrittää saada vielä tiineksi vanhoilla päivillään. Se tiinehtyikin muutaman yrityksen jälkeen, ja varsoi suurikokoisen orivarsan. Nanna ei kuitenkaan ehtinyt kauaa varsaansa hoivata, sillä se menehtyi synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin.

e. Kovapäinen ja haastavahkon luonteen omaava Molla-Martta oli kaunis tummanruunikko tamma, joka teki lyhyehkön kilpauran kenttäratsastuksen parissa vaihtelevalla menestyksellä. Tamma kilpaili muutaman vuoden parhaimmillaan CIC1 -tason luokissa, joista toisinaan tuli ruusukkeita ja joskus voittojakin, mutta toisinaan tamma jäi tuloslistoissa häntäpäähän. Martta oli luonteeltaan hyvin ailahtelevainen, ja huonoina päivinä se antoi ratsastajan kärsiä joka ikisestä pienestäkin virheestä, jotka koituivat kohtalokkaiksi etenkin este- ja maastoradoilla, kun tamma kieltäytyi useamman kerran hyppäämästä. Kouluradoilla Martta oli yleensä melko tasainen suorittaja, kunhan ratsastaja muisti antaa hevoselle tilaa ja rauhaa suorittaa. Martan hyppytyyli oli, silloin kun se suostui hyppäämään, hyvä; se oli erittäin tarkka jaloistaan ja ketterä liikkumaan, eikä se yleensä kerännyt virhepisteitä puomeja pudottamalla. Muutaman kisavuoden jälkeen Martta kaatui maastoesteradalla ja mursi etujalkansa, joka johti kolme vuotta kestäneen uran päättymiseen. Tamman jalkaa paranneltiin vuosi, jonka jälkeen sitä päätettiin siirtää siitoskäyttöön. Martta varsoikin kaksi komeaa orivarsaa sekä yhden tammavarsan, joka jätettiin kotiin ja orivarsat myytiin. Viimeisen varsan jälkeen ruunikko tamma sai pahan ähkyn, jonka jälkeen varsottamiset päätettiin lopettaa, ja tamma jäi kotiin toimimaan harrasteratsuna. Martta lopetettiin 22-vuotiaana, kun sen vanha jalkavamma alkoi vaivaamaan liikaa. Tamman jälkeläiset perivät onneksi emältään lähinnä sen kelpoa, ratsumallista rakennetta, ja luonteenpiirteensä ne saivat pääosin isiltään.

ei. Muntterin Niilo oli näppärä yleishevonen, joka ei hurmannut liikkeillä tai rakenteellaan, mutta luonteellaan niidenkin edestä. Nuoruusvuosinaan 159cm korkea punaruunikko menestyi kohtalaisesti raveissa lyhyillä matkoilla, ja raviuran loputtua 6-vuotiaana, se koulutettiin ratsuksi. 12-vuotiaana Niilo olikin jo yksi tunnetuimpia nimiä estesuomenhevosten keskuudessa, sillä ori osoittautui erinomaiseksi esteratsuksi. Se oli kylmäpäinen mutta innokas hyppääjä, tarkka jaloistaan ja kohtalaisen hyppytekniikan omaava hevonen. Niilo oli luonteeltaan sataprosenttinen suorittaja, joka yritti aina parhaansa mukaan ja antoi ratsastajan virheitä paljon anteeksi. Vaikka ori ei ollutkaan rakenteeltaan mikään kaunokainen (lyhyt, kevyt kaula jossa heikko ylälinja, pysty lapa ja korkea säkä, sopivan pituinen kevyt runko, jyrkkä lautanen ja jaloissa hyvä luusto, mutta lyhyet vuohiset ja takana myös käyrät kintereet), kirjattiin ori kolmannella palkinnolla pääosin kilpailunäyttöjensä ja ratsastettavuudensa ansiosta. Kirjauksen jälkeen Niilo jatkoi menestyksekästä esteratsun uraansa avoimissa 120cm luokissa, joista menestystä irtosi yllättävän paljon. 16-vuotiaana orin jalat alkoivat oireilemaan pitkän esteuran tuomia kulumia, ja ori siirrettiin kevyempään ratsukäyttöön ja sitä tarjottiin jalostukseen. Niiloa käytettiin harmittavan vähän menestyksekkäästä kilpaurastaan huolimatta, ja loppujen lopuksi se ehti saamaan 12 jälkeläistä, joille ori periytti vahvasti hyvää, yritteliästä luonnettaan sekä hyppykapasiteettiaan ja -tyyliään. Muntterin Niilo kuoli jo 19-vuotiaana pahaan suolikiertymään.

ee. 153cm korkea Mollamari kaikin puolin melko keskivertotamma - se ei omannut näyttäviä liikkeitä, rakenteesta se sai muutamista näyttelyistä 38 pistettä, ja luonteeltaankaan se ei ollut kummoinen. Käsiteltäessä hyvin tammamainen ja välillä vähän kiukkuinen musta piirtopää oli kuitenkin ratsuna hyvin tasainen ja varma, useimmiten jopa hieman laiska. Tamma toimi nuoruusvuosinaan muutaman vuoden siitostammana, jonka jälkeen se myytiin harrasteratsuksi pienelle maalaistallille ja sieltä ratsastuskouluun tuntihevoseksi. Kiukkuisesta luonteestaan huolimatta se oli monen ratsastajan suosikki, sillä Mollamari oli liikkeiltään tasainen, ja se oli hyvin tyyni ja rauhallinen ratsu. Jalalle se oli melko hidas, mutta osaavampien ratsastajien kanssa tästäkin tammasta löytyi herkempi ja näyttävämpikin ratsu, vaikkei se vieläkään miksikään liitokavioksi muuttunut. Esteilläkään tamma ei loistanut, se oli hidas eikä kovinkaan tarkka jaloistaan, mutta se hyppäsi ihan kohtuullisilla tuloksilla muutamissa harjoitusestekisoissa, joissa sijat jäivät saamatta yleensä liian hitaan ajan takia. Mollamari oli myös pienten lasten käytössä, ja elämänsä viimeiset vuodet se toimi myös terapiaratsuna. Mollamari teki ratsastuskouluvuosinaan vielä yhden varsan aiempien kolmen varsan lisäksi, mutta tamma ei selvästikään ollut mikään periyttäjä - jos varsat jotain emältään saivat, niin muutamia huonoja piirteitä luonteen osalta. Mollamari kuoli 26-vuotiaana sydänkohtaukseen kotitallinsa laitumella.

© VRL-10352, muokkaus © dookie

Jälkeläiset

s. 30.06.2015 t. Turmeltajan Utukuva, e. Haavesointu
s. 10.08.2015 t. Taikakuun Pikku-Wiivi, e. Pikku-Wenla
s. 16.07.2016 t. Turmeltajan Pilkanhengetär, e. Kiusanhengetär
s. 23.09.2016 t. Vähäpellon Mystiikka, e. Marenkelli
s. 09.12.2015 o. Kärmeniemen Myrskyvaara, e. Jätetään Kitumahan
s. 14.07.2016 o. Turmeltajan Myrskyntuoja, e. Haavesointu

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!

26.04.2016 - VSN - tuomarinäyttely, tuom. Spookiness - RCH, 37,5p

KRJ
24.07.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - helppo A - 4/40 26.07.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - helppo A - 5/40
31.07.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - helppo A - 4/40 31.07.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - helppo A - 3/40
05.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - helppo A - 3/40 08.12.2015 - KRJ - Kevolehto - helppo A - 2/25
19.01.2016 - KRJ - Kilpailukeskus Stewart - KN Special - 5/62 23.01.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 6/80
12.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 3/30 12.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 3/30
13.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 5/30 15.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 3/30
16.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 2/30 17.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 1/30
18.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 3/30 20.02.2016 - KRJ - Március - helppo A - 5/30
17.02.2016 - KRJ - Härdelli - helppo A - 3/30 01.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 2/30
01.03.2016 - KRJ - Huvitutti - helppo A - 5/30 02.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 4/30
02.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 4/30 03.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 3/30
04.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 5/30 05.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 1/30
08.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 2/30 09.03.2016 - KRJ - Huvitutti - helppo A - 1/30
11.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 3/30 18.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 2/30
18.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 3/30 21.03.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 3/40
21.03.2016 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 5/50 26.03.2016 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 6/50
27.03.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 2/40 28.03.2016 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 1/50
29.03.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 2/40 29.03.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 1/40
19.03.2016 - KRJ - Whitehall - helppo A - 4/60 21.03.2016 - KRJ - Kuuralehto - helppo A - 3/40
22.03.2016 - KRJ - Kuuralehto - helppo A - 3/40 22.03.2016 - KRJ - Kuuralehto - helppo A - 6/40
23.03.2016 - KRJ - Nietos - helppo A - 3/30 24.03.2016 - KRJ - Helmivaara - helppo A - 5/30
25.03.2016 - KRJ - Helmivaara - helppo A - 4/30 27.03.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 1/40
27.03.2016 - KRJ - Helmivaara - helppo A - 1/30 28.03.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 5/40
28.03.2016 - KRJ - Kuuralehto - helppo A - 4/40 29.03.2016 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 5/50
29.03.2016 - KRJ - Kuuralehto - helppo A - 2/40 30.03.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 6/40
03.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 3/30 06.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 3/30
08.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 4/30 11.04.2016 - KRJ - Hevannan Oriasema - helppo A - 3/30
12.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 2/30 12.04.2016 - KRJ - Hevannan Oriasema - helppo A - 2/30
13.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 6/30 14.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 3/30
16.04.2016 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 3/30 17.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 6/30
17.04.2016 - KRJ - Hevannan Oriasema - helppo A - 2/30 17.04.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 3/30
18.04.2016 - KRJ - Hevannan Oriasema - helppo A - 1/30 19.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 3/30
23.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 2/40 30.04.2016 - KRJ - Heljävirta - helppo A - 1/40
06.04.2016 - KRJ - Viisikko - helppo A - 1/30 07.04.2016 - KRJ - Viisikko - helppo A - 2/30
08.04.2016 - KRJ - Viisikko - helppo A - 4/30 09.04.2016 - KRJ - Viisikko - helppo A - 1/30
12.04.2016 - KRJ - Viisikko - helppo A - 3/30 13.04.2016 - KRJ - Viisikko - helppo A - 3/30
ERJ
13.07.2015 - ERJ - Kuuralehto - 110cm - 6/40 14.07.2015 - ERJ - Kuuralehto - 110cm - 2/40
19.07.2015 - ERJ - Kuuralehto - 110cm - 6/40 09.07.2015 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 110cm - 5/29
10.07.2015 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 110cm - 2/29 11.07.2015 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 110cm - 3/29
12.07.2015 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 110cm - 1/29 13.07.2015 - ERJ - Kadotetut Suomenhevoset - 110cm - 3/29
13.07.2015 - ERJ - Kuuralehto - 110cm - 6/40 14.07.2015 - ERJ - Kuuralehto - 110cm - 2/40
19.07.2015 - ERJ - Kuuralehto - 110cm - 6/40 01.08.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 1/30
08.08.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 2/30 08.08.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 2/30
10.08.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 4/30 10.08.2015 - ERJ - Moondance - 110cm - 3/20
12.08.2015 - ERJ - Moondance - 110cm - 3/12 27.09.2015 - ERJ - Teerivaara - 110cm - 5/33
12.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 3/30 13.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 2/30
14.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 5/30 14.10.2015 - ERJ - Ulappa - 110cm - 4/26
15.10.2015 - ERJ - Ulappa - 110cm - 1/26 17.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 1/30
19.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 1/30 20.10.2015 - ERJ - Ulappa - 110cm - 1/26
21.10.2015 - ERJ - Ulappa - 110cm - 3/26 23.10.2015 - ERJ - Ulappa - 110cm - 3/26
28.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 4/30 29.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 5/30
30.10.2015 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 1/30 01.11.2015 - ERJ - Petäjävaara - 110cm - 3/40
02.11.2015 - ERJ - Petäjävaara - 110cm - 6/40 04.11.2015 - ERJ - Petäjävaara - 110cm - 4/40
12.11.2015 - ERJ - Trio Connemaras - 110cm - 6/50 16.11.2015 - ERJ - Trio Connemaras - 110cm - 4/50
18.11.2015 - ERJ - Trio Connemaras - 110cm - 4/50 19.11.2015 - ERJ - Trio Connemaras - 110cm - 6/50
19.11.2015 - ERJ - Trio Connemaras - 110cm - 2/50 10.01.2016 - ERJ - Yemene - 110cm - 5/40
24.02.2016 - ERJ - Turmeltaja - 110cm - 4/30 13.03.2016 - ERJ - Marrasvaara - 110cm - 3/30
13.03.2016 - ERJ - Turmeltaja - 110cm - 4/30 15.03.2016 - ERJ - Turmeltaja - 110cm - 1/30
06.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 2/30 06.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 5/30
07.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 3/30 10.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 5/30
10.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 5/30 11.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 2/30
11.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 5/30 12.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 3/30
13.04.2016 - ERJ - Viisikko - 110cm - 3/30 14.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 3/30
18.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 110cm - 5/30
KERJVSR
06.07.2015 - KERJ - Muiston Suomenhevoset - CIC1 - 1/30 29.07.2015 - VSR - Esteratsastus - 110cm - 2/12
10.07.2015 - KERJ - Kuuralehto - CIC1 - 6/40 31.01.2016 - VSR-CUP - Esteratsastus - 110cm - 6/57
11.07.2015 - KERJ - Muiston Suomenhevoset - CIC1 - 5/30 30.04.2016 - VSR-CUP - Kouluratsastus - helppo A - 4/136
13.07.2015 - KERJ - Kuuralehto - CIC1 - 6/40 30.04.2016 - VSR-CUP - Kenttäratsastus - CIC1 - 6/53
14.07.2015 - KERJ - Muiston Suomenhevoset - CIC1 - 1/30 30.06.2016 - VSR-CUP - kenttäratsastus - CIC1 - 6/68
16.07.2015 - KERJ - Kuuralehto - CIC1 - 5/40 30.06.2016 - VSR-CUP - kouluratsastus - helppo A - 12/160
06.07.2015 - KERJ - Muiston Suomenhevoset - CIC1 - 1/30 30.09.2016 - VSR-CUP - kenttäratsastus - CIC1 - 8/87
10.07.2015 - KERJ - Kuuralehto - CIC1 - 6/40
11.07.2015 - KERJ - Muiston Suomenhevoset - CIC1 - 5/30
13.07.2015 - KERJ - Kuuralehto - CIC1 - 6/40
14.07.2015 - KERJ - Muiston Suomenhevoset - CIC1 - 1/30
16.07.2015 - KERJ - Kuuralehto - CIC1 - 5/40
02.08.2015 - KERJ - Prime Sporthorses - CIC1 - 3/30
03.08.2015 - KERJ - Prime Sporthorses - CIC1 - 2/30
04.08.2015 - KERJ - Prime Sporthorses - CIC1 - 5/30
16.08.2015 - KERJ - Kilpailukeskus Stewart - CIC1 - 3/53
12.01.2016 - KERJ - Delicate - CIC1 - 5/30
17.01.2016 - KERJ - Delicate - CIC1 - 2/30
24.01.2016 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 3/30
25.01.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 3/40
28.01.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 4/40
01.02.2016 - KERJ - Taikakuun Kartano - CIC1 - 5/30
10.02.2016 - KERJ - Taikakuun Kartano - CIC1 - 5/30
11.02.2016 - KERJ - Huvitutti - CIC1 - 3/30
13.02.2016 - KERJ - Huvitutti - CIC1 - 4/30
21.02.2016 - KERJ - Pirunportti - CIC1 - 5/30
27.02.2016 - KERJ - Pirunportti - CIC1 - 4/30
27.02.2016 - KERJ - Kärmeniemi - CIC1 - 3/30
28.02.2016 - KERJ - Kärmeniemi - CIC1 - 2/30
03.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 1/30
04.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 1/30
04.03.2016 - KERJ - Huvitutti - CIC1 - 3/30
05.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 1/30
06.03.2016 - KERJ - Huvitutti - CIC1 - 4/30
09.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 4/30
12.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 5/30
13.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 5/30
16.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 2/30
20.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 1/30
31.07.2016 - KERJ-CUP - Satulinna - CIC1 - 5/125

Päiväkirja & valmennukset

31.10.2015 Metsälammen halloween-pukuratsastus

Metsälammen ratsutallilla järjestettiin halloween-tapahtuma, johon osallistuimme Myrkyn kanssa pukuratsastuksen muodossa. Koska olen suuri Taru Sormusten Herrasta -fani, ja hevoseni sattuu olemaan uljas musta orhi, oli asu helppo päättää - Nazgûl hevosineen. Pitkän googlailun lopputuloksena löysin kelvot ohjeet sekä hevosen että ratsastajan asulle, ja ryhdyinkin tuumasta toimeen. Jouduin tosin useampaan otteeseen pyytämään Annalta apua, sillä meikäläinen on yhtä näppärä ompeluhommissa kuin norsu puunveistossa. Annan arvokkaan avustuksen avulla sain kuin sainkin puvut ajoissa valmiiksi, ja pakko myöntää, että olin aika ylpeä aikaansaannoksestani. Myrkky ei ollut aivan yhtä vakuuttunut hommasta, kun ryhdyin virittelemään vermeitä ja viittoja sen ylle - ori yritti paeta paikalta useampaan otteeseen, mutta tyytyi sitten lopulta kohtaloonsa.

Metsälammelle päästyämme purin Myrkyn kopista, viimeistelin varustuksen ja kiipesin selkään. Musta ratsuni oli suunnattoman täpinöissään uudesta paikasta ja pihassa olevista vieraista hevosista, joten suuntasin sivummalle hiekkatielle vähän verryttelemään oria. Myrkky tosin oli vähän eri mieltä hommasta - se yritti vähän väliä tehdä täyskäännöksen ja singota tallin pihaan, mutta onnistuin pitämään sen pienellä ympyrällä pyörimässä, ja Myrkky näytti taas kuinka notkea se onkaan. Minimaalisella ympyrällä laukkaaminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia, ja apukäsiksi mukaan tullut Anna saikin räpsäistyä meistä hienon kuvan syksyisellä metsätiellä.
Kun pukuratsastus vihdoin alkoi, siirryimme kahden kanssakilpailijaratsukon kanssa kentälle. Seuranamme olivat Jokeri ja Batman-asusteisiin sonnustautunut ratsukko, sekä syötävän suloinen sateenkaariväreihin ja siipiin puettu varsa. Ylpeys oman pukumme hienoudesta alkoi vähän väistyä epäilyksen tieltä, sillä kilpailijamme olivat vähintään yhtä hienosti pukeutuneita.
Itse kilpailun alkaessa esittäydyimme vuorotellen kentällä pienen ratsastusohjelman muodossa, paitsi toki varsaa vain taluteltiin kentällä ravissa ja käynnissä. Meidän vuoromme tullessa Myrkky tuntui uppoutuvan rooliinsa, sillä se ryhdistäytyi ja tuntui kasvavan allani ainakin puoli metriä suuremmaksi. Ori liikkui lennokkaasti ja kuunteli hienosti apujani, ja pienen esityksen päätyttyä meinasin haljeta ylpeydestä. Myrkky reagoi runsaisiin kehuihin pärskimällä tyytyväisenä, ja nyt se malttoi jopa kävellä, kun siirryimme hetkeksi taas metsätielle odottamaan tuloksia. Pian meidät kuulutettiinkin takaisin kentälle, ja Metsälammen omistaja Sinte tuli onnittelemaan voitosta ja kehui upeaa pukua, ja ojensi hienon halloween-väriteemaisen ruusukkeen. Virnistelin onnesta soikeana orini selässä, joka kerrankin seisoi kiltisti paikoillaan. Vaikka tämä olikin vain leikkimielinen pikkukilpailu, niin tuntuuhan se voitto aina mukavalta, varsinkin kun on tehnyt sen eteen niinkin paljon kuin ihan oikean puvustuksen!

17.07.2016 Kouluvalmennus, valmensi Ilse V.

Dookie ja Myrkky verryttelivät jo kentällä, mutta hän pyysi minua kuitenkin ehkä puuttumaan asiaan. Musta ori kipitti hassusti ja kovin ”kirahvimaisesti” pidellen päätään ylhäällä, joten suosittelin, että dookie myötäisi ohjalla enemmän ja pyytäisi oriilta lisää askelta. Se alkuun oli hieman hämmentynyt, mutta lähti loppujen lopuksi venymään ja näyttämään jopa hevoselta. Ravissa se näytti jo huomattavasti paremmalta, joten uskalsimme aloittaa. Dookie oli saanut hevosensa kulkemaan oikeaan suuntaan, joten otimme alkuun pari käyntiharjoitusta. Kun ratsastaja pudotti ravin käyntiin, alkoi Myrkky taas hieman temppuilemaan. Oriin oli hankala ymmärtää, ettei aina voinut vain juosta päätä pahkaa ympäri kenttää, mutta pienen väkerryksen myötä Myrkky suostui pohkeenväistöönkin. Parit ekat toistot sujuivat hieman epämiellyttävän näköisesti, mutta vihdoin Myrkkykin jaksoi väsyä temppuiluun ja suostui jopa näyttämään taitonsa. Se väisti pohjetta kevyesti ja käveli käynnissäkin suhteellisen siististi, joten kokeilimme samaa harjoitusravissa. Kun sekin sujui jo toisella toistolla, otimme väliin pari laukkaympyrää hieman pidemmällä ohjalla ja välikäynnit, jotta ori jaksaisi vielä viimeisetkin tehtävät.
Kun Myrkky ja dookie olivat saaneet levähtää hetken ja ori jaksoi taas kannatella itseään, otimme loppuun avotaivutuksia. Pystyin valehtelematta sanomaan, että Myrkky ja dookie suoriutuivat kaikista tehtävistäni suorastaan kunnialla, ja kaksikkoa oli mukava valmentaa. Ori kun osasi avotkin sulavasti, päätimme lopettaa valmennuksen siihen, ettei hyvää mieltä kannattanut venyttää enempää. Laitoin ratsukon ottamaan vielä ns. vapaata laukkaa kenttää pitkin pari kierrosta kumpaankin suuntaan, jotta Myrkky pääsisi purkamaan viimeisetkin ylimääräiset energiansa. Lähdin kentältä jättäen kaksikon verryttelemään vielä loppuun kahden kesken.

19.07.2016 Estevalmennus, valmensi Ilse V.

Ehdin kentälle samaan aikaan kuin valmennusta odottava ratsukko, joten he pääsivät verryttelemään sinä aikana, kun kasasin kentälle rataa. Tai no, en suoranaista rataa, sillä tällä kertaa dookie pääsisi harjoittelemaan oriinsa kanssa yksittäisillä esteillä hypyn hallintaa. Kun kaksikko oli lämmitellyt tarpeeksi sileällä, halusin heidän hyppäävän pari pienempää estettä nähdäkseni vähän, kuinka he oikein esteitä ylittävät. Ensimmäinen hyppy olikin yllättävän hyvä ja miellyttävää katsoa, joten päätimme aloittaa ensin niin, että lähestyessä esteen edessä oli kolme puomia. Myrkky ravasi niiden yli siististi, hyppäsi esteen sulavasti ja nosti laukan melkein huomaamatta jo ennen kuin laskeutui. Dookie pysyi hypyssä mukana ilman mitään ongelmia, joten suoraan sanoen korjattavaa ei pienemmissä hypyissä ollut.
Parin toiston jälkeen suunta vaihtui ja esteiden korkeus nousi ja tällä kertaa siirsin esteen eteen vain yhden puomin, jotta Myrkky joutuisi vähän venyttämään itseään enemmän. Oriita puomi ei haitannut ollenkaan ja se loikki esteiden yli jälleen kerran kuin niitä ei edes olisi ollut. Ilmavaraakin oli reilusti, joten uskalsimme nostaa puomit 110cm korkeuteen, joka tuntui olevan Myrkyn kapasiteetin yläraja. Otimme seuraavilla toistoilla kolmannen esteen mukaan lyhyelle kahdeksikon muotoiselle radalle, jotta dookiekin joutuisi työskentelemään reippaammin. Ori tuntui kääntyvän kuitenkin melkein ilman dookien apuja, mutta ratsastaja antoi silti kaikkensa, eikä olettanut hevosensa tekevän kaikkea. Kun viimeinen rata sujui myös mahdottoman hyvin, päätimme lopettaa. Kaksikko sai taas jäädä suorittamaan loppuverryttelyjä kahdestaan, kun minä liukenin paikalta.

25.07.2016 Maastoestevalmennus, valmensi Ally

Pitkästä aikaa pääsin valmentamaan maastoesteiden parissa! Tällä kertaa ratsukkona oli dookie ja musta, erittäin komea suomenhevosori Myrkky. Ratsukko aloitti verryttelemään itsenäisesti maastoesteradan varrella eräällä pellolla. Dookie pyrki taivuttelemaan Myrkkyä ja saamaan sen avuilleen. Myrkky vaikutti melko isoliikkeiseltä ratsulta, ja se oli todella innoissaan, etenkin nähdessään muutamat maastoesteet toisella puolella peltoa. Alkuverryttelyt eivät kestäneet kovin kauaa - dookie ratsasti orillaan vain kaikki askellajit läpi ja yritti saada edes jonkinlaista kontrollia hevoseen.
Ensimmäiseksi dookie ja Myrkky alkoivat tulla pientä tukkiestettä lämmittelyesteen tapaan. Myrkky imi kivasti esteelle, mutta sen hyppy oli sitten vähän varovaisempi. Myrkky kuitenkin nosti hyvin jalkansa ja hypystä tuli kivan pyöreän näköinen. Tätä tukkia ratsukko tuli muutamaan kertaan ja hypyt onnistuivat hyvin. Laukka olisi saanut olla hiukan tasaisempaa etenkin esteen jälkeen, mutta vauhtia oli ainakin kivasti.

Valmennuksen ensimmäisessä oikeassa tehtävässä oli ensiksi tuo samainen tukkieste, jonka jälkeen käännyttiin oikealle veteen ja siitä suoraan ns. laavuesteelle. Myrkky hyppäsi kivasti molemmat esteistä ja veteenkin se meni innokkaasti vauhdilla. Laavuesteen hypystä tuli aika pitkä ja matala, mutta hyvin ratsukko silti ylitti sen.
Seuraavaksi dookie ja Myrkky tulivat tämän saman tehtävän, mutta laavuesteen jälkeen piti vielä kääntyä vasemmalle ja tulla pieni risueste. Risuesteelle ratsukko lähestyi kivasti, mutta ponnistus olisi tullut huonoon kohtaan ja Myrkky tietysti kielsi. Seuraavalla yrityksellä dookie tahditti enemmän Myrkyn laukkaa ja ratsukko pääsi esteestä yli puhtaasti erittäin hyvällä hypyllä.
Ratsukko tuli vielä pienen radan, jonka ensimmäinen este oli taas tukki. Tukin jälkeen kaarrettiin vasemmalle banketille, suoraan pienelle kulmaesteelle, oikealle ja vähän matkan päästä veteen. Vedestä tultiin sitten suoraan laavu ja vasemmalle risuesteelle. Rata sujui hyvin ja Myrkyllä oli sopivasti vauhtia. Dookie ratsasti kerrassaan kiitettävästi ja bankettikin ylittyi ongelmitta. Olin kyllä ylpeä tästä kaksikosta!
Loppuverryttelyiden jälkeen dookie talutti Myrkyn talliin ja jalkojen kylmäykseen.

02.08.2016 Kouluvalmennus, valmensi Vivian

Tänään sain valmennettavakseni mustan suokkiori Myrkyn sekä omistajansa Dookien. Ratsukko käveli ensin reippaat alkukäynnit pitkin ohjin. Ratsastaja sai taivutella Myrkkyä paljon alkukäyntien ja -ravien aikana. Hevonen olikin melko jäykkä eilisen vapaapäivän takia, joten alkuverryttelyihin menikin hieman pitempi aika.
Heti kun Myrkky oli edes hieman vertynyt, aloitettiin valmennuksen virallinen aihe; pohkeenväistöt. Ensiksi ratsukko sai tehdä niitä käynnissä. Kävellessä Myrkky oli alussa hieman jännittynyt ja kulki pää taivaissa, mutta kun käyntiä oli työstetty tarpeeksi, alkoi ori rentoutua. Itse väistöt sujuivat silti hyvin alusta saakka, toki muutamat ensimmäiset väistöyritykset olivat hieman kankeita, mutta loppua kohden ne sujuivat oikein mainiosti.

Ravi näytti olevan selvästi helpompi askellaji erityisesti ratsastajalle, jonka ei tarvinut koko ajan olla yrittämässä ratsastaa hevostaan rennoksi, vaan se pysyi rentona tasaisessa peräänannossa. Näin ollen väistöissäkään ei juuri ongelmia ollut. Hevonen pysyi suorana ristiaskelluksessa, vaikka käynnissä takapää olikin välillä jäänytkin pois matkasta.
Laukka sujui aivan yhtä hyvin kuin ravikin. Aluksi laitoin ratsukon työskentelemään laukassa pääty-ympyrälle, jotta näkisin miten hevosen laukka rullaa, ja sen jälkeen vasta pohkeenväistöä. Laukka oli oikein laadukkaan näköistä ja pyöreää, joten kauaa ei ratsukon tarvinut ympyrällä pyöriä. Väistöt eivät tuottaneet ratsukolle lainkaan ongelmia, vaan ne sujuivat alusta alkaen oikein mallikkaasti. Loppuverkoissa kehotin Dookieta ratsastamaan Myrkkyä rennoksi eteen alas. Ori olikin tunnin jälkeen todella rento, joten se venytti kaulaansa hienosti.

10.08.2016 Kouluvalmennus, valmensi Sippe

Päivän kolmanneksi viimeinen valmennettavani oli komea, musta suomenhevosori Myrkky. Käytävällä seisoskellessaan ori mutusteli milloin hoitajan hiuksia, milloin ketjua, välillä sen suuhun eksyi jopa kaviokoukku. Myrkky oli kieriskellyt ilmeisesti aitauksensa kuraisimmassa kohdassa, joten harjaamiseen kuluikin odotettua enemmän aikaa.
Maneesiin saavuttuamme kerroin ratsukon alkuverkkojen aikana, millaiset tehtävät olisivat päivän sana. Tarkoituksena olisi ratsastaa kolmella suurella ympyrällä lumiukko-tehtävää. Keskelle jäävällä ympyrällä käveltäisiin, toisella pääty-ympyröistä ravattaisiin ja toisella laukattaisiin. Aina ympyrän vaihtuessa tulisi tehdä nopea siirtyminen suoraan uudella ympyrällä vaadittuun askellajiin.

Kun Dookie oli verkannut Myrkyn notkeaksi ja toimivaksi itsenäisesti, ryhdyimme työskentelemään oikein tosissaan. Dookie oli pyytänyt oikein kunnon istuntatreeniä - saamansa pitää, tänään laittaisin ratsastajankin työskentelemään oikein hiki hatussa (tai kypärässä)!
Tehtävä aloitettiin keskiympyrältä, eli käynnissä. Myrkky liikkui hieman kiireisesti, mutta Dookie sai pienten pidätteiden avulla oriin rennommaksi ja liikkumaan letkeämmin. Seuraavalla ympyrällä oli vuorossa laukkaa. Nosto olisi saanut olla vielä napakampi, ja laukan aikana huomautin Dookieta pariin otteeseen jalkojen pidentämisestä ja rentouttamisesta oikealle paikalleen sekä käsien paikasta. Ympyröiden kohdatessa ratsukko teki hienon siirtymisen laukasta käyntiin. Käyntiympyrällä ei ilmennyt suurempia vaikeuksia, ja Dookie kannusti ratsunsa hienoon, pitkään raviin. Neuvoin ratsastajaa istumaan syvemmälle satulaan ja uskaltamaan ottaa ohjaa hieman lyhemmäksi. Myrkky alkoi heti liikkua rennommin ja irtonaisemmin, kun Dookie kokosi ohjat hieman paremmin käsiinsä. Kaikinpuolin oikein mukavan näköinen ratsukko!

25.09.2016 Sileän treeniä, kirjoitti ja ratsasti Werry

Päivän viimeinen, mutta kuitenkin melkein ihanin ratsutettava hevonen oli Myrskymerkki. Mitä orin omistaja oli maininnut hevosen luonteesta, oli se vakuuttanut minut kyllä hyvin, että Myrkky muistutti hieman kuin ruutitynnyriä - eli vauhtia kuulemani mukaan löytyi. Kuitenkaan tämä ei hetkauttanut minua ollenkaan, kun olin tällaisten "maantienkiitäjien" fani. Mikä parasta orissa oli sen komea väritys, jota sain ihastella kovasti hoidettaessani hevosta. Myrkky oli eläväisen luonteesta huolimatta oikein mainio koko hoitotuokion ajan. Tästä olin totta kai hieman yllättynyt - positiivisesti tietenkin! Varustaessa orin käytös ei eronnut ollenkaan harjaushetkestä, tai no ehkä tämä oli hieman innostuneemman oloinen siitä, että se pääsisi töihin.

Kentälle saapuessa alkoi harmillisesti hieman tihuttamaan, mutta huoletta hyppäsin selkään ja lähdin ratsastamaan alkulämmittelyitä. Ensimmäiset kierrokset koostuivat pääosin steppailusta, kun minä yritin pidättää ja Myrkky sen sijaan halusi säätää hanat auki. Myrkyllä oli kyllä niin kova kiire, että se ei meinannut edes melkein malttaa odottaa päästääkseen ravityöskentelyyn. Meidän vielä verrytellessä ravin- ja laukan parissa, suunnittelin, että treenimme pääaihe olisi tänään keski- ja lisättyravi. Me hiljalleen siirryimmekin niiden pariin, kun olin saanut Myrkyn hienosti kuulolle ja yhteistyö pelasi ainakin jollakin tasolla. Harjoittelimme molempia raveja samaan aikaan vuorotellen, joka toi pientä haastetta molempien aivoille. Keskiravissa Myrkky osasi sopivasti venyttää askelettaan, ja taas lisätty ravi onnistui orilta myös vallan mainiosti. Myrkky toimi hienona kouluratsuna koko liikutuksen ajan, minä taas minimaalisesti välillä tein pieniä virheitä, jotka totta kai sitten vaikuttivat suoritukseen. Olin kuitenkin supertyytyväinen treeniin, ja lähdimme suorittamaan loppuverryttelyitä.

26.09.2016 Hyppelytreeniä, kirjoitti ja ratsasti Werry

Edellisenä päivänä tuli käytyä Turmeltajassa liikuttamassa Myrskymerkki-niminen suomenhevosori, ja tänään oli tiedossa hevosen toinen ratsutuskerta. Eilen siis pääsin tutustumaan hieman paremmin tähän mustaturkkiseen, mielestäni mielenkiintoiseen hevoseen, enkä voinut kuin vain odottaa innolla pääseväni ratsastamaan uudelleen tätä nelijalkaista! Saavuttuani paikan päälle aloitin saman tien Myrkyn harjaamisen kaikessa rauhassa - sain jälleen jopa ihailla sen komeaa ulkonäköä harjaustuokion aikana. Yksinkertaisesti hoitamissessio eteni oikein sileästi, eli kaviot nousivat, harjaaminen ei tuottanut ongelmia, eikä harjan tai hännänkään selvittäminen ollut mitään hirveää sille. Mikä parasta, Myrkky seisoskeli melkein suhteellisen rauhassa paikoillaan odotellessa. Varustaminen onnistui myös oikein nopeasti, eikä minun tarvinnut torua oria missään kohtaan melkein kertaakaan.

Meidän liikutus koostui tänään estehyppelyistä. Tarkoitus oli mennä ihan 100 - 110senttisiä pystyesteitä ja oksereita. Niinpä ennen kuin nousin selkään, rakensin nopsasti esteet paikoilleen, ja loikkasin äkkiä selkään, kun Myrkky oli hieman malttamattomalla tuulella. Alkuverryttelyt koostuivat ihan vain perus kuulolle saamisella sekä erilaisilla ympyröillä ja kiemuroilla. Eikä tarvinnut onneksi siihen kuulolle saamiseen paljon aikaa käyttää ja ennätimme jo siirtymään esteiden pariin. Korkeushan ei nyt alkuun ollut mikään huikea, mutta sopiva tällaiseen lämmittelyyn. Myrkyllä ei ollut ongelmia hypätä niitä pienempiä esteitä sitten ollenkaan, mutta korkeuden noustessa metri kympin paikkeille, puomit kolisivat muutamaan otteeseen alas. Totta kai vähintään puolet pudotuksista oli minun pienin virheiden aiheuttamia, mutta Myrkky kun ei välillä viitsinyt kauhean huolellisesti niitä jalkoja nostaa puomien yli, niin sekin oli yksi syistä minkä takia meni hitusen mönkään. Vauhtia ja intoa kyllä riitti meiltä molemmilta koko treenin ajaksi, mutta ajan tikittäessä meidän oli siirryttävä loppuverryttelyiden pariin.


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen