takaisin hevoslistaukseen

Perustiedot Koulutustaso
budjonnyinhevonen, tammayleispainoitus
165cm, punaruunikkoko. he A re. 120cm, me. 115cm (CIC2)
s. 06.10.2015 RU, 16-vuotiassiitoskäytössä
VH18-039-0010
Omistajatiedot Saavutukset
om. VRL-04374, Priton Budyonnys44 KRJ, 40 ERJ ja 40 KERJ- sijoitusta
kasv. Chebozhan Budyonnys, RUktk-kelpoinen

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Samara on kilttiluonteinen tamma, jonka kanssa hommat sujuvat ja tamman kanssa pärjäävät kaikentasoiset ikään katsomatta. Se on ratsain kuitenkin kokeneemman ihmisen hevonen, koska fiksu tamma osaa testata ja on äärimmäisen herkkä sekä pohje- että ohjasavuille ja voi protestoida liian kovia otteita häipymällä alta tai jumittamalla. Se on kuitenkin herkälle ja osaavalle ratsastajalle mahtava kisakumppani, johon tutustuttua homma luistaa ja Samara on kokeneena kisaajana myös kuin kala vedessä kisapaikoilla, eikä hermostu isonkaan tapahtuman ihmisvilinästä. Toisten hevosten kanssa Samara on vähän välimaastoa, muutaman hyvän kaverin kanssa se tulee kyllä toimeen, mutta isommassa tammalaumassa jää helposti alimmaiseksi arvoasteikolla ja antaa toisten syrjiä ruoka-aikaan.

Samara rakastaa hoitohetkiä ja rapsuttelua, joiden lisäksi se käy mielellään kävelyretkillä luonnossa etenkin kesäaikaan. Samara on erittäin helppo hevonen työstää myöskin maastakäsin ja on erittäin osaava ohjasajossa osaten peruskäskyt myös juoksuttaessa askellajeista suunnanvaihtoon ja pysähdykseen eri komentosanoin. Samara on samaan aikaan herkkä, mutta kuuntelee ohjastajan tai juoksuttajan apuja ja käskyjä hyvin, eikä hermostu, vaikka et ihan tarkkaan tietäisi mitä olet tekemässä. Hoitotoimenpiteissä Samara on kiltti, mutta toimitusten kestäessä sille on tärkeää tarjota virikkeitä, jollaiseksi riittää vaikkapa tarhakaverin tuominen käytävälle harjattavaksi. Muutoin se voi alkaa steppailla käytävällä esimerkiksi kengittäessä, jos siihen alkaa kulua toista tuntia. Muutoin tamma on erittäin helppo hoitaa, taluttaa ja varustaa. Sen kanssa sujuvat päivittäiset rutiinit ongelmitta tarhauksesta loimitteluun ja tamma kulkee kaverin kanssa tarhaan ja sisään hyvin, mutta osaa olla molemmissa myös yksinään. Matkalle se lähtee mielellään, mutta vaatii hiukan miettimisaikaa lastautuakseen yksinään. Kaverin kanssa tamma astelee reippaasti kuorma-auton ja trailerin kyytiin ja menee niihin myös yksin, jos saa toimia rauhassa ja kiireettömästi.

Ratsuna Samara on suhteellisen hyvin koulutettu, taitaa koulussa helppo A - tason asiat ja omaa hyvät askellajit, joita esittelee mielellään ja sillä on hyvä kokoamisaste sekä yhteistyöhalukkuus sopivaksi kokemansa ratsastajan kanssa. Samara on kuitenkin loputtoman tarkka ja herkkä neiti kyljistään, joten pohjeapujen kanssa etenkin kannuksia käyttäessä saa olla tarkkana, jotta tamma pysyisi hyvänä ratsastaa. Esteillä Samara sietää jonkun verran paremmin ratsastajan virheitä, mutta voi sielläkin kuskailla esteiden välissä, mikäli hypyssä jäädään suuhun kiinni tai ratsastaja jää jälkeen laskeutumisissa ja tömähtää takakaaren päälle, joka voi saada herkkiksen jopa pukittamaan. Reipasliikkeinen tamma ei vaadi kahta kertaa pyyntöä eteen maastossakaan, vaan viilettää sopivalla temmolla niin maastolenkit kuin maastoesteetkin, joilla jarrutkin toimivat. Maastoesteillä Samara on rohkea ja tarkka jaloistaan, mutta antaa ratsastajan virheitä parhaiten anteeksi tässä lajissa ja hyppää vaikeistakin paikoista, vaikka perusesteradalla voi mennäkin esteen ohitse ratsastajan tuodessa sen huonosti esteelle. Mikään varsinainen kieltelijä ei tamma kuitenkaan ole, vaan joko hyppää tai tiukan paikan tullen kiertää esteen. Rataesteillä Samara on jalkatyöskentelynsä kanssa tarkkaa työtä tekevä yhteistyökykyinen hyppääjä, joka lukee hyvin apuja radalla kisoissakin ja tekee aina parhaansa. © Jannica

Sukutaulu

i. Samheizer
ii. Stacabus iii. Abavets
iie. Mydxhan Amora
ie. Halloween iei. Wakinek
iee. Holy Nova
e. Tamora CBZ
ei. Arvidnom eii. Borilym Arsvobo
eie. Malyssa
ee. Sarova CBZ eei. Gornov CBZ
eee. Marova CBZ

i. Samheizer oli 166cm korkea tummanruunikko budjonnyinhevosori. Samheizer kilpaili Intermediate I -tasoisissa luokissa niittäen sijoituksia vakioratsastajansa kanssa. Ori oli luonteeltaan todella yhteistyöhaluinen, mutta hieman herkkähipiäinen. Se rakasti pitkiä harjaushetkiä tutun hoitajan kanssa. Jälkeläisiä Samheizer sai elämänsä aikana muutamia kymmeniä, joille ori periytti taitojaan ja komeata ulkonäköään. Samheizer on kantakirjattu toiselle palkinnolle ja pisteet ylsivät lähes ensimmäiselle palkinnolle. Ori jouduttiin lopettamaan laitumella käyneen onnettomuuden seurauksena 25-vuotiaana.

ii. Stacabus oli punaruunikko budjonnyinhevosori, joka hurmasi näyttelyissä monet tuomarit ja katsojat. Orilta löytyy säkäkorkeutta 167cm verran ja se kilpaili kenttäratsastuksessa, lähinnä Venäjän kentillä. Hevosen ura oli alkuun hieman tahmainen, mutta lopulta löytyi hyvä yhteinen sävel uuden omistajan kanssa ja siitä orin kilpaura lähti jo paljon parempaan nousuun. Luonteeltaan ori oli periksiantamaton, mutta kovin letkeä hevonen. Sen kanssa oli mukava tehdä töitä ja siitä sai oivan kisa- ja treenikumppanin. Jälkeläisiä ori jätti jälkeensä 15 kappaletta ennen kuin jäi kokonaan eläkkeelle. Hevonen kuoli vanhuuteen 27-vuotiaana.

ie. Halloween oli 162cm korkea kaunis tummanrautias budjonnyinhevostamma. Se kilpaili kouluratsastuksen ihmeellisessä maailmassa Intermediate I -tasolla asti. Potentiaali sillä olisi riittänyt varmasti jopa Intermediate II -tasolle asti, mutta omistajansa loukkaannuttua, tamman kilpailu-ura jäi hieman kesken ja se siirtyi siitoskäyttöön 10-vuotiaana. Luonteeltaan tamma oli rohkea ja se työskenteli pitkäjänteisesti. Halloween oli monen lemppari, sillä siltä löytyi taitoa ja halua edetä, eikä se kummempia kysellyt vaan teki niin kuin käskettiin. Jälkeläisiä tammalta löytyy viisi kappaletta ja niistä jokainen on menestynyt kouluratsastuksessa enemmän tai vähemmän. Tamma jouduttiin lopettamaan vakavan ähkyn seurauksena 23-vuotiaana.

e. Tamora CBZ oli kaunis, 165cm korkea rautias budjonnyinhevostamma, jolla kilpailtiin tavoitteellisesti esteiden parissa kansainvälisillä kentillä 130cm luokissa. Tamma on asunut alusta asti kilpailullisessa perheessä, joten myös siitä on valmennettu kunnon kisaratsu. Tamoran ura alkoi hyvin ja menestyksekkäästi, mutta auto-onnettomuuden johdosta se joutui jättämään leikin kesken. Tammaa pystyttiin kuitenkin vielä käyttämään siitostammana ja siitä tuli puskaratsu perheen nuorimmaiselle. Luonteeltaan tamma oli herttainen, mutta oman arvonsa tunteva. Jälkeläisiä siltä löytyy kolme kappaletta ja Tamora kuoli vanhuuteen 27 vuoden ikäisenä.

ei. Arvidnom oli 168cm korkea rautias budjonnyinhevosori, joka kilpaili kansallisen taso 130cm rataesteillä, mutta lopetti kilpailemisen yllättävän nuorena tuntemattomaksi jääneen syyn vuoksi. Ori kantakirjattiin toisella palkinnolla huomattavan. Arvidnomilla oli erinomainen hyppytekniikka sekä mainio ponnistusvoima. Ponnistuskohdat löytyivät moitteetta ja hevonen hyppäsi rohkeasti jokaikisen esteen yli. Luonteeltaan Arvidnom oli rehti ja tulinen ratsu, joka ei sopinut aivan kaikentasoisille käsittelijöille. Ori vaati tiukan ja osaavan käsittelijän. Jälkeläisiä Arvidnom jätti jälkeensä hienot 19 varsaa ja ori kuoli vanhuuteen 27-vuotiaana.

ee. Sarova CBZ oli varsin pienikokoinen, 158cm korkea siro rautias budjonnyinhevostammatamma, joka oli sitäkin pippurisempi. Kisakentille päästessään siitä kuitenkin kuoriutui kaiken tuittupäisyyden alta hieno esteratsu. Sarovalla oli loistava hyppytekniikka, joskin se saattoi alkuradasta hieman hätäillä. Luonteeltaan tamma oli kovapäinen ja sillä tuli olla periksiantamaton käsittelijä. Sarova aiheuttikin monet mielipahat ja hermoromahdukset. Jälkeläisiä tamma jätti jälkeensä kuusi varsaa, joille se periytti erityisesti hyviä hyppytaitojaan. Sarova jouduttiin lopettamaan 25-vuotiaana. © Dimma

  • Jälkeläiset
  • Kilpailumenestys
  • Päiväkirja
  • Syntynyt Varsa Isä Omistaja
    20.01.2018 t. Priton Spicy Spiridon Priton Budyonnys
    02.07.2018 t. Priton Sobinka Nicodemus Dawnvale
    11.09.2018 t. Priton Sejuani Khrabrets Namyshill

  • NJ 17.10.2018 Priton Budyonnys, budjonnynhevostammat irtoSERT

    KRJ - 44 sijoitusta, 0 Cup-sijoitusta
    06.03.2018 Syrjän Ratsutila, helppo A 4/30
    04.03.2018 Syrjän Ratsutila, helppo A 1/30
    02.03.2018 Syrjän Ratsutila, helppo A 5/30
    01.03.2018 Syrjän Ratsutila, helppo A 4/30
    13.02.2018 Holmberg, helppo A 1/40
    20.02.2018 Holmberg, helppo A 4/40
    30.01.2018 Haavelaakso, helppo A 2/30
    29.01.2018 Haavelaakso, helppo A 2/30
    29.01.2018 Haavelaakso, helppo A 4/30
    10.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, helppo A 1/30
    08.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, helppo A 2/30
    05.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, helppo A 3/30
    02.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, helppo A 5/30
    01.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, helppo A 2/30
    05.02.2018 Holmberg, helppo A 5/30
    03.02.2018 Holmberg, helppo A 2/30
    01.02.2018 Holmberg, helppo A 1/30
    01.02.2018 Holmberg, helppo A 5/30
    19.01.2018 Team J&K, helppo A 1/40
    18.01.2018 Team J&K, helppo A 3/40
    12.01.2018 Team J&K, helppo A 6/40
    22.01.2018 Haavelaakso, helppo A 3/30
    
    18.01.2018 Haavelaakso, helppo A 2/30
    18.01.2018 Härdelli, helppo B 5/30
    16.01.2018 Härdelli, helppo B 4/30
    13.01.2018 Härdelli, helppo B 5/30
    12.01.2018 Haavelaakso, helppo A 3/30
    11.01.2018 Haavelaakso, helppo A 1/30
    11.01.2018 Härdelli, helppo B 3/30
    10.01.2018 Härdelli, helppo B 1/30
    10.01.2018 Härdelli, helppo B 2/30
    06.01.2018 Härdelli, helppo B 4/30
    09.02.2018 Runoratsut, helppo A 6/40
    04.02.2018 Runoratsut, helppo A 2/40
    17.01.2018 Rumour Ponies, helppo A 2/40
    15.01.2018 Rumour Ponies, helppo A 5/40
    13.01.2018 Rumour Ponies, helppo A 3/40
    12.01.2018 Rumour Ponies, helppo A 5/40
    11.01.2018 Rumour Ponies, helppo A 1/40
    24.01.2018 Ratsutalli Lilja, helppo B 4/30
    22.01.2018 Ratsutalli Lilja, helppo B 3/30
    20.01.2018 Priton Budyonnys, helppo A 2/40
    19.01.2018 Priton Budyonnys, helppo A 5/40
    14.01.2018 Priton Budyonnys, helppo A 1/40
    
    ERJ - 41 sijoitusta, 1 Cup-sijoitusta
    08.03.2018 Crion Warmbloods. 110cm 4/30
    07.03.2018 Crion Warmbloods. 110cm 4/30
    06.03.2018 Crion Warmbloods. 110cm 4/30
    04.03.2018 Crion Warmbloods. 110cm 5/30
    04.03.2018 Crion Warmbloods. 110cm 3/30
    02.03.2018 Crion Warmbloods. 110cm 3/30
    30.03.2018 Rósgarður, 110cm 3/30
    29.03.2018 Rósgarður, 110cm 1/30
    25.03.2018 Rósgarður, 110cm 3/30
    24.03.2018 Rósgarður, 110cm 1/30
    18.03.2018 Rósgarður, 110cm 3/30
    15.03.2018 Escapisme, 110cm 5/30
    05.03.2018 Escapisme, 110cm 2/30
    04.03.2018 Escapisme, 110cm 5/30
    02.03.2018 Escapisme, 110cm 5/30
    05.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, 120cm 4/30
    19.01.2018 Priton Budyonnys. 120cm 1/17
    15.01.2018 Priton Budyonnys. 120cm 3/17
    11.01.2018 Priton Budyonnys. 120cm 3/17
    11.01.2018 Priton Budyonnys. 120cm 3/17
    19.01.2018 Mörkövaara, 110cm 4/30
    
    17.03.2018 Rósgarður, 110cm 1/30
    14.03.2018 Rósgarður, 110cm 2/30
    12.03.2018 Rósgarður, 110cm 1/30
    10.03.2018 Rósgarður, 110cm 2/30
    08.03.2018 Rósgarður, 110cm 2/30
    06.03.2018 Rósgarður, 110cm 4/30
    27.03.2018 Escapisme, 110cm 2/30
    26.03.2018 Escapisme, 110cm 2/30
    24.03.2018 Escapisme, 110cm 3/30
    12.03.2018 Escapisme, 110cm 4/30
    16.01.2018 Mörkövaara, 110cm 5/30
    13.01.2018 Mörkövaara, 110cm 5/30
    31.01.2018 Mörkövaara (ERJ-CUP). 110cm 8/170
    10.02.2018 Priton Budyonnys. 120cm 5/28
    10.02.2018 Priton Budyonnys. 120cm 1/28
    07.02.2018 Priton Budyonnys. 120cm 4/28
    03.02.2018 Priton Budyonnys. 120cm 3/28
    01.02.2018 Priton Budyonnys. 120cm 1/28
    10.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, 120cm 3/30
    09.02.2018 Kilpailukeskus Chermia, 120cm 4/30
    
    KERJ - 40 sijoitusta, 0 Cup-sijoitusta
    23.05.2018 Gealán, CIC1 4/46
    21.05.2018 Gealán, CIC1 1/46
    08.06.2018 Abgelegenheit, CIC1 5/30
    01.06.2018 Abgelegenheit, CIC1 3/30
    02.05.2018 Duán Stable, CIC1 7/50
    08.05.2018 Adina, CIC1 4/34
    15.05.2018 Gealán, CIC1 4/31
    02.05.2018 Gealán, CIC1 2/31
    26.04.2018 Gealán, CIC1 7/50
    15.02.2018 Moana part breds, CIC2 2/9
    14.02.2018 Moana part breds, CIC2 3/9
    17.02.2018 Priton Budyonnys, CIC2 1/30
    12.02.2018 Priton Budyonnys, CIC2 4/30
    02.02.2018 Priton Budyonnys, CIC2 1/30
    16.02.2018 Brotherhood, CIC2 2/11
    12.02.2018 Brotherhood, CIC2 2/11
    06.02.2018 Stratocaster, CIC1 5/40
    03.02.2018 Stratocaster, CIC1 2/40
    01.02.2018 Stratocaster, CIC1 1/40
    20.01.2018 Priton Budyonnys, CIC2 1/14
    
    23.04.2018 Gealán, CIC1 4/50
    11.04.2018 Gealán. CIC1 1/21
    08.04.2018 Gealán. CIC1 3/21
    09.04.2018 Colosseum, CIC2 2/15
    05.04.2018 Colosseum, CIC2 1/15
    14.04.2018 Priton Budyonnys, CIC2 1/22
    08.03.2018 Colosseum, CIC1 2/26
    07.03.2018 Colosseum, CIC1 4/26
    05.03.2018 Colosseum, CIC1 4/26
    11.02.2018 Moana part breds, CIC2 2/9
    13.03.2018 Syrjän Ratsutila, CIC1 3/30
    16.01.2018 Priton Budyonnys, CIC2 2/14
    13.01.2018 Priton Budyonnys, CIC2 3/14
    12.01.2018 Priton Budyonnys, CIC2 2/14
    11.01.2018 Priton Budyonnys, CIC2 3/14
    15.02.2018 Huvitus, CIC1 5/30
    10.02.2018 Huvitus, CIC1 3/30
    09.02.2018 Huvitus, CIC1 3/30
    04.02.2018 Huvitus, CIC1 5/30
    03.02.2018 Huvitus, CIC1 4/30
    
  • 12.08.2018 Estevalmennus, valmensi VP

    “Oho!” mun suusta lipesi samalla, kun punaruunikko tamma pukitti komeasti esteen jälkeen. “No sehän lähti! Joo, kyllä mä ymmärrän, että hevonen on herkkä, mutta ehkä sen ei pitäisi olla ihan noin herkkä että noin pienestä ratsastajan virheestä lähtee nyrkillinen herneitä nenään.” tuumin silmät pyöreänä, kun Samaran ratsastaja yritti pysyä tamman kyydissä mukana. “Ota lyhyempi ohja ja jää istumaan vähän lähemmäs - ja tiiviimmin - sen ympärille. Eli vaikka olisit kevyessä istunnassa, niin katso ettet irtoa sieltä hevosen selästä kilometritolkulla. Ja pysy pystyssä; ja jos se vielä tollaisesta syystä pukittaa, niin sitten käsi ylös ja kannusta kylkeen.”

    Samara ratsastajineen oli hypännyt alkuvalmennuksen melko tavanomaisia tehtäviä suhteutetuilla estelinjoilla, sillä olimme halunneet tamman paremmin takaosansa päälle, jotta sitä pystyisi tarpeen mukaan sekä lyhentämään että pidentämään esteväleissä muitta mutkitta. Välillä ratsukko teki todella saumatonta yhteistyötä ja tekemistä oli miellyttävää seurata, mutta välillä Samara sai jonkinlaisen tammakohtauksen ja heitti homman ihan läskiksi - kuten juuri hetki sitten kun ratsastaja jäi hypyssä vain nanosekunnin jälkeen, tamma protestoi ratsastajaansa pukittamalla. “Jes! Ja nyt pystyyn, ylävartalo taakse!” huusin kentän keskellä ja jatkoin, “Jesjesjes! Nyt tuli ihan loistava pätkä; sä ratsastit mielettömän hyvin ja Samarakin pysyi tyytyväisenä. Ota hetkeksi käyntiin niin mä nostan esteet, niin hypätään vielä lopuksi rataa.”

    Vaikka vähän muuta pelkäsin, radan ratsastuksessa säilyi kierros toiselta hyvä tempo sekä tasapaino. Ja ratsastaja uskalsi vaikuttaa tammaan sen verran, mitä syytä oli - ei yhtään liikaa, mutta ei myöskään yhtään liian vähän. “Huomaatko, miten paljon paremmin sä ratsastat, kun sulla on ajatus alusta asti mukana? Eihän tässä tullut oikeastaan mitään korjattavia virheitä; sä osasit ratkaista tilanteet aina teille eduksi ja hevonenkin pysyi tyytyväisenä. Oikein hyvä! Mun puolesta voitte jatkaa ravissa eteen-alas, hypätään sitten ensi kerralla taas vähän enemmän. Ja nyt tässä välissä ei tekisi yhtään huonoa, jos sä ratsastaisit Samaraa paljon puomeilla ja kavaleteilla juuri tälläisella ajatuksella, mitä tänään.”

    12.01.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoitti Hazel

    Samara katsoi mua vähän epäileväisen näköisenä, kun lähestyin sitä tarhassa riimunnaru käsissäni. Puhelin sille rauhallisesti ja annoin sille palan porkkanaa tamman vierelle päästyäni. Se näytti niin järkyttyneeltä laittaessani sille riimun päähän, etten voinut olla naurahtamatta. Tuo lähti kuitenkin matkaani ihan vapaaehtoisesti, eikä meillä ollut ongelmia edes hoitotuokion aikana. Saatuani varusteet tamman selkään, lähdin taluttamaan sitä kohti maneesia.

    Maneesissa tamman omistaja, jo ennestään itsellenikin tuttu Elvira kasaili vielä muutamaa estettä. “Näköjään selvisit sen kanssa tänne asti”, tämä naurahti huomatessaan tulomme. Pääsin melko vaivattomasti tamman selkään, vaikka sen selällä olikin korkeutta enemmän, kuin mulla itselläni. Lyhennettyäni jalustimet sopiviksi selästä käsin aloimme suorittaa alkuverryttelyä. Samara oli hyvin herkkä hevonen, joka ei haitannut mua lainkaan. Tulimme suhteellisen hyvin toimeen, vaikka tamma vaikuttikin vähän varovaiselta uuden ratsastajan ollessa selässä. Tein paljon asetuksia ja taivutuksia sekä erilaisia, kaarevia teitä ratsastaakseni sisäpohkeenkin hyvin läpi. Kun kaikki askellajit oli käyty läpi, aloimme tehdä pientä rataa Elviran pystyttämillä esteillä. Nainen antoi mulle koko ajan ohjeita kentän laidalta tarkkaillessaan työskentelyämme. Muutama ensimmäinen hyppy sujui vähän jännittyneesti meidän molempien osalta, mutta pääsimme nopeasti vauhtiin. Radalla oli suurimmaksi osaksi tavallisia pystyesteitä, mutta myös okseri ja trippeli. Lämmittelyhyppyjen jälkeen hyppäsimmekin kaikkia esteitä Elviran suunnitteleman tehtävänannon mukaisesti. Samaralla oli hyvä laukka ja se totteli pieniäkin apujani. Sitä oli helppo ratsastaa ja selvisimme kunnialla aina metrin kokoisista esteistä. Lopetellessamme olin hyvin iloinen, sillä suoriuduimme hienosti radasta.